Maajoukkue

Maajoukkue


Suomen maajoukkue selviytyi siis erittäin hienolla pelillä MM-Karsinnoista MM-kisoihin, eli Suomi siis voitti karsinnoissa kaikki ottelunsa paitsi pelasi yhden tasapelin Pohjois-Irlantia vastaan. Tästä oli siis erittäin hyvä lähteä hakemaan menestystä MM-Kisoista.


MM-Kisoissa Suomen lohko ei ollut mistään helpoimmasta päästä, koska vastassa oli erittäin kovia joukkeuita ( Argentiina, Hollanti, Kolumbia ).


Ensimmäisenä Suomea koitteli Argentiina, joka on Managerzonen suurimpiin maihin kuuluva maa. Ottelu lähti Suomen osalta erittäin vakuuttavasti käyntiin kun Suomi kipusi jo toisen puoliajan alkupuoliskolla huimaan 4-0 johtoon, jonka takaa Argentiinan tai ihan kenen tahansa on sinäänsä vaikea ottaa kiinni, Argentiina vaihtoi molemmat kärkensä noin 65 minuutilla ja sitten rupesi tapahtumaan Argentiina iski siitä seuraavalla 15 minuutilla huimat 3 maalia Suomen verkkoon, paikkoja riitti viellä loputtomiin Argentiinalla, mutta ei vain sitä neljättä saatu Suomen kovan maalivahdin taakse. Joten Suomi avausottelustaan 4-3 voittoon, kun taas Hollanti ja Kolumbia pelasivat 3-0 Hollannin voittoon.


Toisena vastaan asettui Kolumbia ja valmentajilla oli kova luotto ehkä jopa pieneen murskavoittoon, mutta toisten kävi Suomen 14 laukauksesta vain säälittävät 5 laukausta meni edes maalia kohti kun taas Kolumbia laukoi hitusen vähemmän mutta tarkemmin. Hallinta oli selvästi Suomen mutta molempien joukkueiden maalinteko oli jäänyt aamulla kotiin, joten loppulukemiksi jäi vain Suomelle 1-0 voitto, kun taas Argentiina ja Hollanti pelasivat 3-7 Argentiinan voittoon. Argentiina onnistui taas tästä ottelusta nousta viimeisillä hetkillä tykittämään vaikuttavat kuusi maalia.


Kolmannessa ja viimeisessä lohko ottelussa Suomi sai siis vastaansa Hollannin. Tähän otteluun piti lähteä varoen mutta myös piti onnistua maalinteossa, koska emme olleet viellä kahden voiton jälkeen varmistaneet lohkon kakkossijaa edes. Tästä ottelusta jos olisimme saaneet yli yhden maalin tappion niin se olisi tarkoittanut Argentiinan voittaessa kotiin lähtoä. Ottelu lähti alusta käyntiin Hollannin komennuksella kun se siirtyi 1-0 johtoon jo 14 minuutilla tätä johtoa kesti ensimmäisen erän. Toisessa erässä sitten Suomi vähän rupesi heräilemään ja oli meidän vuoro iskeä maaleja mikä johti 59, 66 ja 77 minuuteilla Suomen tekemillä maaleilla vakuuttavaan 1-3 johtoon, Hollanti onnistui viellä tämän jälkeen iskemään kavennuksen 80 minuutilla. Suomi kärsi tässä ottelussa 87 minuutin kohdalla tupla keltaiset ja täten Janne Keinänen joutui olemaan pois pelistä ensimmäisellä pudotuspeli kierroksella.


Elikkä täten Suomi siis siirtyi puhtaalla pelillään pudotuspeli kierroksille jossa Suomi kohtaisi ensimmäisenä USA:n


Tähän otteluun mietittiin pitkään avauskoonpanon pelaajia lopulta tultiin siihen päätökseen että lievästi loukkaantuneiden on pakko saada pelata, koska olivat selvästi avauksen tavaraa ja saman tasoisia pelaajia oli vaikeata saada Suomen valinnasta näiden tilalle. Suomi hallitsi ekaa erää, kuin vettä vain, mutta silti tuloksetta ja kaikki kolme vaihtoa suoritettiin ensimmäisen erän loppu vaiheessa, vaihtoon menivät kaksi lievästi loukkaantunutta pelaajaa plus lisättiin löylyä kärkeen. Toisen erän kaksi ensimmäistä hyökkäystä sai USA aikaiseksi joista molemmista vastustaja iski maalin ( 55, 58 ), USA taisi viellä tehdä parin hyökkäyksen jälkeen seuraavankin maalinsa ( 64 ), jälki käteen mietittiin että olisi varmaan pitänyt antaa loukkaantuneiden pelata ihan rauhassa ottelu loppuun asti koska pelasivat paljon vakuuttavammin kuin vaihdosta tulleet. Ottelun hallinta oli käytännössä muuttunut ihan täysin ja USA oli nytten antavana osapuolena. Suomalaiset eivät tästä enää saaneet peliään kasaan ja sitten USA rankaisi viellä ottelun lopun puolella Suomen verkkoon jäähyväis maalin ( 90 ) ja Suomi oli käytännössä murskattu luvullisesti tasaisen ottelun jälkeen 4-0.


Valmentajille jäi hyvä maku suuhun onnistumisten määrän takia käytännössä lohkossa ja karsinnoissa näissä otteluissa jäi vakuuttavat tilastot meidän haltuumme 7-1-0, mutta ensimmäinen virallinen ottelu täytyy sitten hävitä heti pudotuspelien tullen. Joten käteen jäi täten 7-1-1 tilastot kokonaisuudessaan. Katostaan jos yritettäisiin vetästä viellä samalla valmentaja tiimillä toinen puolivuotta perään jos vain viellä Suomalaisilla riittää meille luottoa.


Meidän viralliset ottelut ollaan nyt pelattu ja valmentaja tiimi kiittää ja kumartaa!


//jere92

1 2 3 4 5 6 7 8